Ennen ja jälkeen myrskyn on poutasää – nähtävästi ainakin Impiössä. Perjantaina 12.6. satoi kaatamalla ja tuuli mahdottomasti. Ei puhettakaan ruohonleikkuuseen pääsystä, vaikka se olisi ollut hyvinkin ajankohtaista. Nyt, kirjoittaessani tätä blogitekstiä sunnuntaina 14.6., kuuntelen taloa täräyttelevää ukkosen jyrinää ja sateen ei-niin-lempeää piiskomista ikkunaruutuihin. Ja katselen porojen kahlaavan polviaan myöten piharapakoissa. (No, tuon keksin omasta päästäni, mutta saatte varmasti kiinni sateen määrästä). Nyt on siis täydellinen hetki laittaa viime vuoden viimeiset punaherukat pakastimesta mehumaijaan ja istahtaa sohvalle tunnelmoimaan eilisestä päivästä, joka oli tulvillaan kaikkea sitä, mitä Impiön kylältä odotin, kun tänne viime vuonna muutin.

Lauantaina 13.6. vietettiin valtakunnallista Avoimet kylät -päivää, jolloin tapahtui kaikenlaista mukavaa pitkin Suomenniemeä. Niin tapahtui myös Impiössä. Impiö-Nikkilän kyläyhdistys järjesti pyöräilytapahtuman, ja tankkauspisteellä Impiönkankaan kodalla paistuivat letut polkijoille ja muille ohikulkijoille. Aurinko paistoi koko päivän, poutapilvet purjehtivat taivaalla osumatta kovinkaan usein auringon eteen. Lämpötila oli pyöräilijöiden kannalta luultavasti optimaalinen, vajaa parikymmentä astetta.

Raikas tuulenviri piti sääsket ja muut pikkuöttiäiset poissa Mattilan avoimesta pihapiiristä, jossa järjestin Mattilan historian ensimmäisen pihakirppiksen. Kirppistarjontaan sekä Mattilan taloon sekä erityisesti toisiinsa tutustui viitisenkymmentä ihmistä päivän mittaan. Uskomaton juttu.

Olin nimittäin paria viikkoa aiemmin aloitellut ullakon raivausta. Tiesin siellä olevan aarteita: Aune-mummon ja Matti-papan sekä tätieni ja enojeni vaatteita 50-luvulta asti. Lisäksi löysin ”hetkeksi” eli muutamaksi vuosikymmeneksi säilytykseen pakattua vaatetta myöhemmiltä vuosikymmeniltä. Pihakirppiksen pitäminen jossain vaiheessa kesällä alkoi muhia mielessäni, ja kun huomasin Avoimet kylät -päivän ja tiesin ihmisten olevan silloin liikekannalla kylillekin päin, päätin surauttaa tapahtuman pystyyn. Hyvissä ajoin tietysti, noin viikkoa ennen tapahtumaa. Hyvin ehtii, kun pistää töpinäksi ja pesukoneen laulamaan.

Ilmoittelin kirppiksestä kyläyhdistyksen WhatsApp-ryhmässä, Mattilan talon Instagramissa sekä ranualaisten Ostetaan/myydään-ryhmässä Facebookissa. Laittelin kuvia ja stooreja someen pitkin viikkoa. Lauantaiaamun valjettua aurinkoisena ja sateettomana hyökkäsin ensimmäisenä ruohonleikkurin kanssa niittämään pihan reunat, jottei tarvitse heinikossa ihmisten kahlata.

Niin, ihmisten. Minulla ei ollut aavistustakaan, tuleeko Mattilaan ketään. Laittelin myyntipöytiä ja rekkejä pihalle, nostelin myynnissä olevia huonekaluja ja teknisiä vimpaimia latoon oven lähettyville. Hetken mielijohteesta päätin laittaa kahvia ja impiöläisiä* tarjolle Pirttiin. Jos joku vaikka tosiaan tänne eksyisi ja haluaisi käydä kurkkaamassa Mattilan taloa sisältäkin. Tyynnyttelin itseäni ajattelemalla, että tulipahan kuitenkin pestyä ja käytyä läpi ullakon vintagevaatteet ja tyhjennettyä poistoon menevää kampetta.

Kymmeneltä pihaan ajoi auto. Asiakas! Ja kirppis aukeaa vasta yhdeltätoista! Mutta se olikin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sakari, joka tuli tervehtimään ennen kodalle siirtymistään. Piha hiljeni taas, jatkoin järjestelyä. Tuumin, että vanhana kahvisieppona saan kyllä keittämäni kahvin juotua itse päivän mittaan, ei se hukkaan mene.

Mutta sitten kello lähestyi yhtätoista. Pihaan alkoi saapua väkeä pyörillä, autoilla ja kävellen. Entisiä ja nykyisiä kyläläisiä tien takaa ja kauempaa, mökkiläisiä, varta vasten tulleita vierailijoita muilta kyliltä. Mattilan talon piha ja Pirtti täyttyivät iloisista, ihanista ihmisistä. Pirtissä muisteltiin aikoja, kun tila toimi Osuuskauppa Suur-Lapin myymälänä. Osa kävi tutustumassa yläkerran majoitushuoneisiin, eikä tarinoista tahtonut tulla loppua. Moni heistä oli käynyt Mattilassa viimeksi kymmeniä, kymmeniä vuosia sitten, ja muistot pulpahtivat pintaan, kun silmät osuivat tuttuihin siskonpaneeleihin kuistissa ja portaikossa, iso-isovanhempieni kuvaan Peräkamarin seinällä, kylän ensimmäisen television paikkaan Toisessa kamarissa, vanhoihin kuviin Mattilan talosta Pirtin seinillä.

Tämän jos olisin osannut arvata, olisin tallentanut tarinat videolle tai äänitiedostoiksi. Valtava määrä Mattilan historiaa. Nyt olin niin haltioissani mahtavasta tuoksinasta, etten muistanut edes kuvia ottaa muistoksi. Pienen videopätkän pihalta kuitenkin älysin kuvata.

Pihakirppiksen jälkeen siivosin pihalta pöydät, vein myymättä jääneet tavarat ullakolle ja laitoin pihasaunan lämpiämään. Laitoin tulet kiukaan sekä karjakeittiön padan alle. Hyppäsin vielä päältäajettavan ruohonleikkurin selkään ja viimeistelin aamulla aloittamani puuhan. Kun työt oli tehty, hidastin tietoisesti askeliani. Katselin Mattilaa ympäröivää, alkukesän kaikissa vihreän sävyissä loistavaa luontoa, kuuntelin lintujen laulua. Seurasin pääskysten lentoa ja kuuntelin kimalaisten pörinää kukkivissa pensaissa ja niittykukissa. Hengitin syvään, annoin sykkeen tasaantua.

Saunan lempeissä löylyissä ja Impiönjärvessä välillä uiskennellessani oli aikaa antaa ajatusten virrata. Antaa sydämen täyttyä kiitollisuudesta. Kaikista ihanista ihmisistä, jotka sain päivän aikana kohdata. Kuulemistani tarinoista, jotka kertovat minun historiastani ja juuristani. Jotka piirtävät Mattilan talon kuvaan yksityiskohtia, tarkentavat ja laajentavat perspektiiviä. Ja antavat minun juurilleni aina vain enemmän tarttumapintaa tähän maaperään.

Päivän mittaan kuulin vierailijoilta, että pihakirppistapahtuma on ihana ja että olisi mukavaa, jos kesän mittaan tulisi toinenkin. Sellainen, johon muutkin kyläläiset ja mökkiläiset voisivat tulla peräkärrystä tai -kontista taikka omalta pöydältä myymään omia tavaroitaan. Eihän se ole kuin järjestää! Niinpä nyt viimeistään kannattaa ottaa Mattilan talon Instagram seurantaan, etteivät seuraavat tapahtumat pääse livahtamaan ohi silmien ja korvien ihan tietämättä.

Ja niistä tallentamatta jääneistä tarinoistakin sain idean… Siitä kerron myöhemmin lisää.

*Tarkennukseksi niille lukijoille, joille kylä ei ole tuttu: tässä kontekstissa, kahvin kanssa tarjoiltuna, impiöläiset ovat ihan yhtä paljon kylän asukkaita kuin hampurilaisten kyljessä tarjottavat ranskalaiset gallialaisia.

- Tintti