Jos joku olisi muutama vuosi sitten arvuutellut, missä luulen olevani ja mitä tekeväni vuonna 2026, en todellakaan olisi osunut oikeaan. Minulla oli vakituinen työ suomen kielen opettajana isohkossa kaupungissa. Pidin työstäni ja olin siinä ymmärtääkseni ihan mukiinmenevä. ”Eloisa ja iloinen”, eräs opiskelijani kirjoitti palautelomakkeeseen. Työporukka oli kerrassaan mainio.
Ajatus Impiöstä alkoi itää sydämeni sopukassa jo kymmenisen vuotta sitten, kun Mattilan tuolloin omistanut enoni alkoi enempi ja vähempi suorasukaisesti vihjailla siitä, että ”sinähän se olet sitten seuraava talon omistaja”. Alkuun vastasin heittoihin naurahtelemalla, mutta itu oli aluillaan. Löysin itseni yhä useammin haaveilemasta, mitä kaikkea voisin Impiössä tehdä. Juuret alkoivat kiskoa kohti Ranuaa ja Impiötä.
Aika ei silloin kuitenkaan ollut oikea. Elämässä oli monta seikkaa, jotka torppasivat ajatuksen mahdottomana.
Mutta aika kuluu. Tilanteet muuttuvat. Ja niin koitti hetki, kun kaikki palaset yhtäkkiä vain loksahtelivat paikoilleen.
Minä, julkisella puolella koko työikäni opetushommissa hyörinyt humanisti, ostin äitini kotitalon ja heittäydyin yksinyrittäjäksi. Suoraan syvään päähän ilman kellukkeita. Tai no, se ei kyllä ole ihan totta. Minun kellukkeitani olivat ja ovat siskot sekä vanhat ja uuden elämänpolkuni varrelta löytyneet uudet ystävät, jotka ovat tsempanneet, auttaneet, tukeneet, opastaneet ja rohkaisseet. Uskoneet minuun. Ja saaneet minut uskomaan siihen, että minä kyllä pysyn pinnalla. Jos meinaan upota, takaisin pinnalle vetäviä käsiä löytyy yllättävänkin läheltä.
Mattilan talo. Aamiaismajoitusta Ranualla, Impiön kylällä.
Äitini synnyinkoti, minun ja kymmenien serkkujeni ihana mummola. Talo, jota sain sanoa kodikseni tärkeimpinä nuoruusvuosinani, jolloin kasvatin juuret Impiön kylän muhevaan multaan. Nyt se on taas minun kotini. Ja minun majataloni.
Yksi takavuosien salaisista haavekuvistani oli nimenomaan majatalon pitäminen, onhan Mattilassa huoneita ja tilaa. Yksin asuvalle jopa varsin hulppeasti, voisi joku sanoa. Olen saanut rakennella ikiomaa Mattilan taloani. Majoitusta ja aamupalaa tarjoan omalla tyylilläni, juuri minulle luontaisella meiningillä. Haluan antaa majoittujille tunteen aidosti persoonallisesta ja omintakeisesta majatalosta, jossa ei konstailla eikä yritetä olla jotain mitä ei olla. Lämmin ja välitön tunnelma laskee arjen kiireissä kohonneen sykkeen ja antaa mahdollisuuden pudottaa turhat taakat ainakin hetkeksi pois.
Tällainen hiljakseen eteneminen on mahdollista siksi, että saan tehdä Ranuan kunnalle töitä aiemmassa elämässä hankkimaani ammattitaitoa hyödyntäen. Opetan suomea ranualaisille maahanmuuttajille, niin lapsille kuin aikuisillekin. Pidän kaikille aikuisille avointa Ystävien olohuone -kerhoa, ja syksyllä on luvassa jotain mielenkiintoista ja toivottua ranualaisille yrittäjille.
Se on onnekasta. Se on myös syy siihen, miksi Mattilan talon varauskalenterissa on oudosti blokattu aika lailla kaikki tiistait ja keskiviikot. Silloin olen Ranuan kirkonkylällä hommissa. Kannattaa kuitenkin ottaa minuun yhteyttä ja kysäistä majoitusmahdollisuudesta myös noille päiville: sumplimalla ja junailemalla moni asia on ennenkin järjestynyt. ”Ei se niin mee, etteikö se jotenni mee”, kuten Matti-papalla oli tapana sanoa. Ranualaista optimismia puhtaimmillaan!
Vaikka tämän huikean matkan varrella on ollut iloisten onnistumisten ja kohtaamisten lisäksi myös jos jonkinlaista jontkaa ja vastoinkäymistä, olen syvällä sisimmässäni aivan käsittämättömän onnellinen. Olen kuullut, että se näkyy myös päällepäin. Tule vaikka itse katsomaan, eli klikkaa varauskalenteriin ja varaa itsellesi ja läheisillesi rentouttava Mattila-loma! Hymyillään, kun kohdataan!
0 Kommenttia