Jos olet seurannut Mattilan talon Instagramia, muistanet syyskuun lopulta vauhdikkaan kelan, jonka kuvasin mönkijän selästä? Jos et muista, voit käydä sen vilkaisemassa, kun olet ensin lukenut tämän tarinan.

Meillä on Impiössä muutaman yrittäjän porukka, jonka kautta olemme alkaneet tarjota kylälle majoittumaan tuleville matkailijoille mahdollisuuden osallistua paikalliseen elämänmenoon. Ihan tavallisiin askareisiin, joita täällä kulloinkin sattuu tapahtumaan ja olemaan tarjolla. Olemme laitelleet toisillemme ylös, millaisiin puuhiin meidän kodeissamme saattaisi päästä osallistumaan. Vieraat saavat sitten pohtia, kiinnostaisiko heitä nähdä ihan tavallista elämää täällä meidän nurkilla.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Koirajärven rannalla sijaitsevalle mökille, Alexandran ja Stefanon Mökki Tikkaan, saapui lomailemaan neljän saksalaisen ryhmä. Monipalvelu Impiön Juha toimii Alexandran mökin talkkarina ja jokapaikanhöylänä, joten lauantaiaamuna Juha karautti mönkijällä Mattilaan pihaan ja minä hyppäsin kyytiin. Hurautimme Mökki Tikkaan, jotta Juha pääsi ohjeistamaan vieraat upean mökin saloihin – ja minä pääsin tutustumaan vieraisiin, joiden kanssa olimme jo sopineet ensimmäiset treffit. Heti ensimmäisenä Impiön-iltana Ronja, Lisa, Joe ja Roland tulivat syömään perinteistä kotiruokaa Mattilaan. Yhteisen ruokapöydän ääressä saimme rauhassa tutustua toisiimme ja rupatella. Puheenaiheet liikkuivat pyhän Nikolauksen tarinasta proteiinipatukoihin, joten sukelsimme heti syvään päätyyn. Sellainen on Mattilan Pirtissä aika tavallista.

Muutamaa päivää aikaisemmin tyttäreni Maria oli pyytänyt, että leipoisimme viikonloppuna korvapuusteja. Niinpä kysyin saksalaisilta, haluaisivatko he liittyä seuraan ja oppia leipomaan näitä perinteisiä suomalaisleivonnaisia. Toki tunnistin oman erityispiirteeni korvapuustien leipojana: IKINÄ en ole onnistunut tekemään hillityn kokoisia, kauniita ja muodossaan pysyviä puusteja. Äidiltäni opin jo nuorena käsitteen ”korsupulla”. Liittyy ymmärtääkseni Ranualla taannoin toimineeseen Korsubaariin ja siellä myytyihin isohkoihin leivonnaisiin. Tästä voisi joku asiasta enemmän tietävä kertoa vaikka kommenteissa lisää!

Mutta mahdottoman hyvän makuisia korsu… tarkoitan korvapuustini ovat olleet aina, ja sehän on pääasia. Erityisen ilahduttavaa kotiväen kannalta on ollut periaate ”saa ottaa rumimmasta päästä”, kun ovat tulleet kysymään lämpimäisiä. Valinnanvaraa on niin sanotusti ollut aina.

Annoin asiasta luonnollisesti ennakkovaroituksen vieraillemme, mutta heidän mielestään itse tehtyjen leivonnaisten kuuluukin näyttää itse tehdyiltä. Muutenhan ne kannattaisi ostaa kaupasta tai leipomosta. Varsin hyvä pointti.

Niinpä joukkio saapui saksalaisen täsmällisesti Mattilaan sunnuntaiaamuna, ja kävimme heti toimeen. Olin kääntänyt reseptin heille saksaksi, mutta edes tekoäly ei ollut älynnyt erästä pientä reseptiikkaan liittyvää kulttuurieroa: Saksassa litra-järjestelmällä mitataan ainoastaan nestemäiset ainesosat. Jauhojen ja sokerin desilitroissa ilmoitetut määrät siis herättivät kummastusta – ja hilpeyttä, kun Rolandin mielestä desilitramittaus on kerrassaan epätarkkaa. ”Typical Deutch! You are even more punctual than us Finns”, totesin. Hyvät naurut saimme, usempaankin kertaan.

Oli hauskaa puuhailla yhdessä keittiössä. Vieraat ja Maria tekivät omia taikinoitaan sulassa sovussa toisiaan aina tarpeen tullen autellen. Vieraat tuumasivat, että kokemus oli heille todella kotoisa: se toi heille mieleen mummolan tunnelman. Miten ihana kuulla. Juuri sellaisia kokemuksia ja elämyksiä haluankin Mattilaan tulevien vieraiden saavan.

Pullataikinat nostimme Pirtin puolelle vielä hieman lämpimän takan eteen kohoamaan ja kävimme sillä aikaa tutkimassa taloa. Kertoilin Mattilan historiasta ja oman sukuni ja perheeni tarinoita. Kahvit vielä hörpättyämme Roland ja Joe tuumasivat, että he voisivat varsinaisen puustinpyörityksen sijaan mielellään tehdä jotain pihahommia, jos minulla sattuisi sellaisia olemaan. Heitä hieman harmitti, kun kerroin heille aiemmin kesällä tapahtuneesta halkoihmeestä (lue siitä tarkemmin toisesta blogitekstistäni ”Impiön ihmeelliset taajuudet”). Olisivat mielellään tehneet halkoja ja pinonneet niitä. Mutta vanhan talon syksyisessä pihapiirissä toki aina puuhaa riittää. Miehet siis keräsivät kesällä raivaamani risut ja rangat metsästä osoittamaani paikkaan odottamaan jatkokäsittelyä. Koska siinä hommassa ei heillä kauan nokka tuhissut, he tarttuivat haravoihin ja siivosivat tien puolen pihan, johon olen päättänyt jättää tilan luonnonniitylle. Tien varren koivut olivat jo lehtensä pudottaneet, joten oli hyvä hetki poistaa lehdet alueelta.

Sillä aikaa keittiössä jatkettiin korvapuustien parissa. Ronja ja Lisa tekivät kumpikin omat pellillisensä, ja Lisan täytevalinta kaneliallergiselle sopiviin korvapuusteihin osoittautui erittäin toimivaksi. Kanelin asemesta hän täytti puustit sokerilla, kaakaojauheella ja kookoshiutaleilla. Bounty-puusteja! Molempien vieraiden pullat paistuivat kauniiksi ja säilyttivät ulkomuotonsa erinomaisesti. Marian ja minun puustit taas… no, sanotaanko näin, ettei niitä nuottiavaimia tarvinnut syödä kovin monta kerralla puustinhimon tyydyttämiseksi. Mutta maku oli taivaallinen meidän kaikkien taidonnäytteissä, ja sehän on tärkeintä!

Mukavan touhupäivän päätteeksi vieraat saivat leipomansa herkut pussissa mukaan, ja joukkio suuntasi kävellen takaisin Mökki Tikkaan, matkaahan on vain kuutisen kilometriä. Syksyinen luonto, raikas ilma ja matkaeväänä itse tehtyjä korvapuusteja. Uudet ystävämme saivat mukavan startin lomalleen Impiössä.

Tintti