Unelmien toteutumista voi jäädä odottelemaan. Tai sitten voi tarttua toimeen ja ryhtyä aktiivisesti edistämään unelmiaan.

Minulla on kyllä omassa kamarissani oikein työpöytä lisänäyttöineen ja kohtuullisen hyvä toimistotuolikin, mutta onhan tämä pirtin sohva nyt jotain ihan muuta. Kynttilä pöydällä, ilta-aurinko ikkunoissa, keittiöstä kuuluva vanhan seinäkellon naksutus ainoana taustaäänenä. Tästä löydän itseni hyvin usein, kun tekee mieli hetkeksi istahtaa.

Olen vihdoinkin Kotona. Kuten Mattilan tarina -sivullakin kerron, tämä komea, keltainen puutalo keskellä Impiön kylää on ollut minulle tärkeä koko elämäni ajan. Ensin mummola, sitten koti, sitten enon paikka ja nyt – vihdoinkin – minun ikioma kotini.

Koti. Se paikka, jota lähestyessä syke laskee ja on jotenkin helpompi hengittää. Ja jonne voi aina palata.

Muutin Impiöön elokuussa 2025. Sitä ennen, kun ajatus Mattilan ostosta oli jo selvä, mutta moni käytännön asia vielä vaiheessa, vietin täällä useita viikonloppuja. Lämmitin vanhaa ulkosaunaa, tunnelmoin pirtissä, kiertelin huoneita ja annoin muistojen virrata lävitseni.

Muutettuani Mattilaan alkoi uudenlainen elämä. Eräänä tyynenä ja rauhallisena elokuun iltana lähdin Mattilan rannasta melomaan sup-laudalla. Hiljaisuus oli täydellistä, juuri sellaista luonnon hiljaisuutta, jossa on kyllä ääniä, mutta ei meteliä tai hälyä. Hauet mosahtelivat. Joutsen huuteli niemen takana. Veden liplatus lautaa vasten. Istuin laudalle ja hengitin. Mietin, miten kaunis tämä maailma oikein voi olla? Voi, kunpa minun ei tarvitsisi lähteä täältä pois… Ja silloin se iski. Ymmärrys siitä, ettei minun enää tarvitse lähteä mihinkään. Minä olen Kotona.

Silloin itkin. Ilosta, onnesta ja kiitollisuudesta.

Rantaan minun piti ennen pitkää palata, mutta sen jälkeen olen saanut alkaa rakennella unelmani jatko-osaa. Mattilan talon aamiaismajoitusta.

Tervetuloa siis seuraamaan minun ja Mattilan talon yhteisiä seikkailuja!

Tintti