Kiertelin pari kuukautta sitten ladossa etsiskelemässä jotain. Mattilan talon lato on uuden, vuonna 1962 rakennetun navetan iso pääty, jossa ennen säilytettiin heinää. Tila on toiminut pitkään varastona, ja tavaraa sinne mahtuukin. Ostin Mattilan talon irtaimistoineen päivineen, joten harva se päivä löydän täältä esineitä ja tarvikkeita, joita en ole koskaan ennen nähnytkään. Ja joiden käyttötarkoitusta toisinaan saan tuumailla tovosen jos toisenkin.

Löysin ladosta sekalaisen puutavaran keskeltä kauniin, valkoiseksi maalatun hattuhyllyn. Toin sen sisään ja puhdistin rimojen rakoja myöten huolellisesti. Se on ihana. Sisäsaunaremontti oli juuri valmistunut ja sieluni silmin näin vanhan kaunokaisen pukuhuoneen seinällä naulakkona. Paitsi että niitä naulakkokoukkuja ei tässä hyllyssä ollut. Ehkäpä se ei mikään hattuhylly olekaan ollut, vaan ikkunalauta? Samapa tuo, nyt sillä alkaa uusi elämä.

”Nyt” on selvästikin kovin suhteellinen käsite.

Seuraavalla Rovaniemen kaupunkireissulla ostin rautakaupasta sieviä, vanhanaikaisia tuplakoukkuja, joihin voi ripustaa vaatteita tai pyyhkeitä. Ne sain näppärästi ruuvattua hyllyyn paikoilleen. Tässä vaiheessa projekti jäi lepotilaan. En ollut vielä saanut koulutusta proppujen käyttöön enkä uskaltanut laittaa pukuhuoneen seinille mitään, koska arastelin hohtavan valkoisen ja tasaisen seinän poraamista ilman aiempaa kokemusta.

Niinpä hylly pötkötteli pirtin lattialla, josta se osui silmään useita kertoja päivässä. Välillä kävin sen kanssa pukuhuoneessa mallailemassa sijaintia, mutta homma ei edennyt. Vanha ystäväni, naapurin Kimmo, kävi sitten eräänä lauantaina opastamassa minut poraamisen saloihin ja antoi myös vanhan hyllyn kiinnittämiseen asiantuntevia ohjeita. Piti ottaa huomioon myös kantavuus, joten oli tarpeen laittaa hyllyn yläreunaan muutama kulmarauta lisäkiinnikkeiksi.

Hankin kulmaraudat sekä eripituisia ruuveja Ranuan Halpahallista. Kohtasin kuitenkin uuden pulman, kun tutkin hyllyä vielä tarkemmin. Hyllyn kiinnikkeiden ja ylälevyn välissä oli pieni rako, mitä suurimmalla todennäköisyydellä ikkunanpuitteen menevä. Niinpä hylly pötkötteli taas pirtissä. Minä sitä ohi kulkiessani sivusilmäilin, annoin alitajunnan tehdä töitä.

Ja sitten tänään, sateisena sunnuntaiaamuna, ratkaisu vain pulpahti mieleeni. Marssin saman tien pihan poikki tutkimaan ladon puutavarapinoja, toiveissani löytää sopivanpituinen pätkä rimaa, jonka liimaisin ja naulaisin raon täytteeksi. Löysin saunaremontintekijän jättämän pienen nipun ylijäänyttä puutavaraa, ja mitäpä sieltä löytyikään? Valkoiseksi maalattua rimalistaa, täydellisen kokoista ja väristä.

Hain hyllyn ja muut tykötarpeet, laitoin verstaassani radion soimaan hiljaa taustalle ja ryhdyin hommiin. Sahasin rimasta sopivan mittaisen pätkän. Liimasin sen paikoilleen ja laitoin puristimiin muutamaksi tunniksi kuivumaan. Sitten muutama naula perään vahvistamaan liitosta. Lopuksi kulmaraudat paikoilleen. Valmis.

Jos jotain olen Impiöön muuttoni aikana ja jälkeen oppinut, niin sen, että joskus asioiden kannattaa antaa muhia mielen perukoilla. Aiemmin olin varsin impulsiivinen ja halusin asioiden tapahtuvan heti. Aina niin ei käynyt, ja toisinaan hylkäsin ideani sen vuoksi kokonaan. Nyt olen oppinut, miten mainiosti omat aivot työstävät asioita, kun niille antaa aikaa. Tätäkö se vanha sanonta ”hiljaa hyvä tulee” tarkoittaa? Mahdollisesti.

Nyt ei siis enää tarvitse kuin kiinnittää hylly pukuhuoneen seinälle. Se minun kannattaa kuitenkin hoitaa mahdollisimman pian, etten unohda saamaani proppukoulutusta…

Millainen toteuttaja sinä olet? Suunnitteletko ja tuumitko rauhassa, vai oletko niin kuin minä aiemmin: tuumasta toimeen ja projektit pakettiin saman tien?

Jos tällainen vanhan talon ilmapiiri ja leppoisa puuhastelu osuvat johonkin sinun syvimpään ytimeesi, näihin fiiliksiin pääset mukaan Mattilan majatalossa. Aina minulla on jokin projekti vaiheessa.

Tintti